Nousuvaara hetkellisesti ohi

Kyllä, huh huh sentään, nousuvaara on taas hetkellisesti ohi. Ennen pelejä sovittiin, että molempia päivän pelejä ei ainakaan saa voittaa ja kaksi tappiota olisi ihannetulos. Tavoite toteutui ja tissiposkien halliliiga on taas sopivan kaukana toteutumisesta.

Kyllä, huh huh sentään, nousuvaara on taas hetkellisesti ohi. Ennen pelejä sovittiin, että molempia päivän pelejä ei ainakaan saa voittaa ja kaksi tappiota olisi ihannetulos. Tavoite toteutui ja tissiposkien halliliiga on taas sopivan kaukana toteutumisesta.

Päivän ensimmäisessä matsissa vastassa oli Pelkkä Klubi. Vastustajalla oli kokoonpanossa neljä täyttä ketjua pelureita ja osa joutui jopa ohjeistamaan katsomon puolelta kun nimet eivät enää mahtuneet pöytäkirjaan. River Rats otti paikalle kahdeksan kauneinta pelaajaansa ja loput jäivät omasta aloitteestaan pois, kun tarkoituksena oli hävitä päivän molemmat pelit.

Itse vastustajasta ei tällä kertaa jäänyt juuri mitään mieleen. Voisi jopa todeta että melko lailla väritön, hajuton ja mauton joukkue , josta ei jäänyt juuri mitään mieleen. Ainut seikka joka matsin jälkeen aiheutti keskustelua, oli pelissä vaille torjuntoja jäänyt vastustajan maalivahti, joka tuli loppukättelyyn häämekko päällä. Tuli ihan tapaus Shayne Toporowski mieleen. Yleensä aina rehdisti pelaava Pelkkä Klubi pakotettiin tässä ottelussa ottamaan myös 2+10min jäähy sukeltamisesta.

Itse ottelussa River Rats oli hallitsevampi osapuoli ja vastustaja iski maalinsa vastahyökkäyksistä. Ottelu päättyikin vastustajan niukkaan 2-1 voittoon. Suurimmat aplodit ottelussa sai Marko Kujanpää, joka onnistumisensa myötä pysäytti maalilaskurinsa.

Raporttien kirjoittaja ei tänään paikalla ollut, joten annetaanpa puheenvuoro River Ratsin pelaajille, jotka kommentoivat peliä seuraavasti:

”Sopivan rento matsi oli”

”Mukavia jätkiä vastustajan joukkue täynnä, olispa kaikki joukkueet tämmösiä”

”Joku kävi kuulemma naapurikentällä ennen matsia hieromassa Sulon hartioita(kin), helvetin mukavia jätkiä”

”Vastustajan riveissä oli kuulemma runsaasti siviilipalvelusmiehiä”

”Jypissä lätkäliigaakin pelaava Mikko Luoma näytti poikkeuksellisen hyvältä”

”Pojat osasivat ottaa hallisarjan sopivan rennosti eikä ollut tietoakaan siitä, että he olisivat ottaneet harrastesarjan liian vakavasti. Arvostan”

”Mukavia heppuja kun laskivat meidänkin plussat ja miinukset”

Myös seuran Urheilutoimenjohtaja kommentoi ottelua seuraavasti: ”Saan onneksi tuomita Pelkkä Klubin seuraavat 5.divaripelit. Taidanpa käydä vielä onnittelemassa voitosta ja tuomita ottelun ilmaiseksi.”

Myös raveista löytyy mukavia heppuja.
Myös raveista löytyy mukavia heppuja.

Päivän toisessa ottelussa vastassa oli Hooligans. River Rats koski ottelussa neljä kertaa palloon ja iski neljä maalia. Siinä sivussa vastustaja iski ottelussa viisi maalia. Ottelun suurin stara oli kuitenkin River Ratsin maalivahti Juho Sipilä, joka pelasi huikean hyvän ottelun.

Pelien jälkeen joku lähti kotiin katsomaan NFL:ää, joku lähti tapaamaan laivareissulla tapaamaansa Milffiä ja joku lähteen Forteen.

Joulutauko alkaa ja seuraavat pelit vasta tammikuun puolenvälin jälkeen. Sitä ennen kuitenkin useampi ryyppyreissu.

 

River Rats jälleen nousuvaarassa

Kaikkien aikojen kaunein salibandyjoukkue River Rats Turku jatkoi pelejään Hassesarjassa sunnuntaina 22.11. Kahden ottelun päivä sisälsi mm. uuden kasvon joukkueen puolustuksessa, sekä rookie-kauttaan pelaavan Lars-Erikin uran avausmaalin.

Kaikkien aikojen kaunein salibandyjoukkue River Rats Turku jatkoi pelejään Hassesarjassa sunnuntaina 22.11. Kahden ottelun päivä sisälsi mm. uuden kasvon joukkueen puolustuksessa, sekä rookie-kauttaan pelaavan Lars-Erikin uran avausmaalin.

Päivän ensimmäisessä ottelussa vastaan asteli Team Chaos, joka nopeasti ulkomuistista heitettynä on yleensä kaatunut River Ratsin käsittelyssä. Myös Chaoksen alkukausi oli alkanut heikosti, jotenkin miksipäs otteluun ei voisi lähteä takki auki?

Kokoonpanossa oli jälleen tapahtunut pientä liikehdintää sitten viime turnauksen. Poissa kokoonpanosta tällä kertaa olivat Heikki Järvinen (tinder-treffit), Janne Kujanpää (tupperware-kutsut), sekä Jani Kainulainen ja Juho Sipilä, jotka olivat vahingossa matkustaneet viikon etuajassa Abu Dhabin formulakisaan. Poissaolijoita oli paikkaamassa ex-Marlins Mika Paasi, joka joutui nyt salibandyuransa kovimpaan paikkaan.

Ottelun kulku oli melko samanlainen läpi 40 minuuttia. River Rats piti palloa suurimman osan ottelusta, kun taas Chaos kyttäili saumoja lähteä nopeisiin vastahyökkäyksiin. Chaoksen pelikirja toimikin lähes täydellisesti ja heidän voittonsa valui käsistä vasta ottelun viimeisen viiden minuutin aikana.

River Ratsista maalipuiden väliin ottelussa kertaalleen osuivat Joni Sjöström, sekä Lars-Erik Boenisch joka viimeisteli näin ollen uransa avausmaalin: Pallo talteen ja Forteen. Ottelussa kolme maalia viimeisteli varsin lennokkaalla pelipäällä koko päivän ollut Tuomisen Jerry.

Tommi Mattsson esitti ottelussa tämän syksyn kauneimman torjunnan, kaikki lajit ja sarjatasot mukaan lukien. Harmittavasti kuitenkin sama tilanne päättyi vain hetkeä myöhemmin vastustajan maaliin River Ratsin puolustuksen vieläkin ihmetellessä uskomatonta torjuntaa. Myös hyökkäyspäässä ensimmäistä kertaa yhdessä pelannut Kalkkarokäärme-ketju Jerry-Miro-Joni oli alati vaarallinen.

Niin ja tosiaan se itse ottelu päättyi 5-5 tasalukemiin. Se olikin ehkä tällä kertaa täysin oikeudenmukainen lopputulos.

Terveellisen elämän aloittanut Jerry Tuominen oli jälleen liekeissä.
Terveellisen elämän aloittanut Jerry Tuominen oli jälleen liekeissä.

Tunti huilia ja päivän toinen ottelu, jossa vastaan FC Pöhnä. Monet odottivatkin Rats-leirissä tätä ottelua ”innolla”. Jos viime kaudella oli jo kuumia vääntöjä näiden joukkueiden välillä, niin tällä kertaa jäähyboxia kulutettiin vielä enemmän kuin viime kauden kohtaamisissa yhteensä.

Molempien joukkueiden päivän toinen ottelu tarjosi melko väsyneen väännön, jossa siis rikottiin paljon ja jäähyjä sateli välillä kuin liukuhihnalta. River Ratsin onneksi Tommi Mattsson maalivahtina oli jälleen mainiolla pelipäällä ja vastustaja kolisutteli muutamia kertoja vain maalitolppia. Myös River Ratsilla oli ottelussa omat paikkansa aina puolustajiaan myöten.

Ottelu päättyi lopulta River Ratsin 4-1 voittoon. Maaleista vastasivat Jerry Tuominen, Bryan Smolinski, Sami Wasama, sekä Joni Sjöström, joka viimeisteli ottelun päätösnumerot vastustajan tyhjään maaliin.

Kolme pistettä kahdesta ottelusta tiesi taas sitä, että River Rats nousee pelottavan kovaa tahtia kohti sarjan kärkisijoja ja nousuvaara alkaa olla taas todellinen. Hallisarja jatkuu jo viikon kuluttua ja joukkue kokoontuukin jo tiistaina pohtimaan, minkälaisia lopputuloksia tulevista peleistä halutaan. Kukaanhan ei tunnetusti halua pelata henkisesti plösöjen ihmisten halliliigaa.

Pitkä maaliton putki on vetänyt Marko Kujanpään mietteliääksi. Edellinen maali 15.3.2015.
Pitkä maaliton putki on vetänyt Marko Kujanpään mietteliääksi. Edellinen maali 15.3.2015.

Matti-kissan seikkailu

River Ratsin virallinen arvontakissa, Matti, katosi eläinlääkärireissullaan. Matti lähti Kupittaan Cittarin lähettyvillä omille teilleen, mutta löytyi myöhemmin Kupittaan alueelta.

IMG-20151117-WA0009
Matti kesällä
Matti lepää reissun jälkeen
Matti lepää reissunsa jälkeen

 

Kohukuvat herättivät uinuvan joukkueen

On olemassa monenlaisia tapoja miten herätellä vaisusti pelannut joukkue. HIFK:n valmentaja Petri Matikainen meni joskus alasti joukkueensa eteen pukukopissa ja onnistuikin tempauksellaan kääntämään joukkueen laskussa olleen kurssin. River Rats päätti yrittää vähän samanlaista herätyskeinoa vaisun avausturnauksen jälkeen.

On olemassa monenlaisia tapoja miten herätellä vaisusti pelannut joukkue. HIFK:n valmentaja Petri Matikainen meni joskus alasti joukkueensa eteen pukukopissa ja onnistuikin tempauksellaan kääntämään joukkueen laskussa olleen kurssin. River Rats päätti yrittää vähän samanlaista herätyskeinoa vaisun avausturnauksen jälkeen.

Jo aiemmin kesällä esillä olleet kohukuvat eräästä River Ratsin pelaajasta päätettiin taas kaivaa tapetille. Jätetään pelaajan nimi ja kuvien sisältö nyt arvailujen varaan, mutta sanotaanko näin, että ne toivat nyt kaivatun lopputuloksen. River Rats heräsi unestaan ja heräsi uuteen salibandykauteen. Kiitos kohukuvien, toisesta turnauksesta saldoksi tuli täysi pistepotti, eli neljä pistettä.

Tämän vuoden kesätreeneissä keskityttiin keskialoituksiin.
Tämän vuoden kesätreeneissä keskityttiin keskialoituksiin.

Päivän kokoonpano oli jälleen varsin mielenkiintoinen. Poissa kokoonpanosta olivat Heikki Järvinen (laivareissu), Sami Sjöström (kissanäyttely), sekä Jani Kainulainen ja Juho Sipilä jotka olivat yhdessä katsomassa Meksikon F1-kisaa.

Paluun maalinsuulle teki Mattssonin Tommi, joka on vähentänyt formuloiden seuraamista Fernando Alonson vaisujen otteiden seurauksena. Puolustuksessa esiintyi ensimmäistä kertaa tällä kaudella Marko Kujanpää, jonka uran kohokohtiin kuuluu kaksi päällä pelaamis jäähyä samassa hallisarjaottelussa. Puolustuksessa luutivat myös enää vain 50 kiloa painava Miro Wasama, sekä vielä avausvoittoaan River Ratsin paidassa hakenut Lars-Erik Boenisch.

Hyökkäyksessä ykkösketjun muodostivat myös köyhän miehen Tuomas Vänttisenä tunnettu Jerry Tuominen, urallaan 125 maalia River Ratsin paidassa viimeistellyt Sami Juvala, sekä Sami Wasama, joka sai päivän jälkimmäisessä pelissä kasaan 100 hallisarjapistettä. Palataan merkkipaaluihin vielä jutun lopussa.

Toisen hyökkäysketjun ja käytännössä jarruketjun muodostivat joukkueen toiseksi tunnetuin sulkapallonpelaaja Janne Kujanpää, 11 hallisarjakauden aikana 6 minuuttia jäähyjä ottanut Simo Pilpola, sekä joukkueen virallisena kokkina tunnettu Joni Sjöström.

GER 756
Marko Kujanpää teki paluun kokoonpanoon vahvan treenikauden jälkeen.

Avausturnauksessa molemmat ottelut hävinnyt River Rats kohtasi päivän ensimmäisessä ottelussa avausturnauksesta kolme pistettä saalistaneen Functio Laesan. Vastustajasta tai itse ottelustakaan ei jäänyt juuri mitään merkittävää muistiin. Melko väritön ja hajuton kohtaaminen päättyi River Ratsin 4-3 voittoon ja näin ollen myös kauden avauspisteet napsahtivat tilille. Osalle pelaajista se tiesi myös rahallisia bonuksia.

Maalinteossa onnistuivat Sami Wasama, Miro Wasama, Joni Sjöström ja Jerry Tuominen. Hieno voitto ainakin siinä mielessä, että Functio Laesa oli edellisessä turnauksessa kaatanut SC Masin 11-2 lukemin. River Rats puolestaan hävisi Masille 2-1.

Tunnin tauko ja ohjelmassa oli päivän toinen ottelu. Vastaan asteli vielä viime kaudella halliliigassa pelannut Poliisit. Ja kyllä, ne ovat ihan oikeasti poliiseja siviiliammateiltaan, eivät siis vain kaukalopoliiseja. Poliisien kohtalona oli River Ratsin tavoin avausturnauksessa hävitä päivän molemmat ottelut.

Sami Wasama sai kasaan 100 hallisarjapistettä.
Sami Wasama sai kasaan 100 hallisarjapistettä.

River Ratsin kokoonpanoon ei tullut muutoksia päivän ensimmäiseen otteluun verrattuna, mutta itse ottelu olikin sitten täysin erilainen. Vastustajalla oli varsinkin ottelun toisessa erässä todella avoimet ovet omaan päähän ja lähes joka vaihdossa River Ratsille tarjoiltiin herkullisia ylivoimahyökkäyksiä.

River Rats takoi otteluun 10 osumaa, mutta silti ottelun jälkeen jäi fiilis, että enemmänkin olisi voinut vielä takoa. Vastustaja teki myös ottelussa 6 osumaa, vaikka onkin todettava, että River Ratsilla oli moninkertainen määrä maalipaikkoja ottelussa vastustajaan verrattuna.

Hämmästyttäviä tilanteita ottelussa nähtiin ainakin muutamia. Vastustaja ajeli sikamaisesti Sami Juvalan vaihtopenkin edustalla, jolloin valtaosa pelaajista lopetti pelaamisen kesken. River Ratsin Joni ja Janne kuitenkin jatkoivat pelaamista ja kävivät niittaamassa pallon vastustajan pömpeliin. Mahtuipa otteluun sellainenkin osuma, jossa Janne laukoi voimalla pallon Jonin lavan kautta maaliin. Lähes kaikki River Ratsin osuimat taisivat syntyä vastahyökkäyksistä ja taisipa sinne joukkoon yksi ylivoimamaalikin mahtua. Myös tilanne missä Miron kehonrakennetta arvosteltiin jäi vahvasti mieleen.

Tehoja ottelussa tekivät Janne Kujanpää (3+3), Joni Sjöström (3+3), Sami Wasama (2+1), Jerry Tuominen (1+2) sekä Simo Pilpola (1+1 ja -6).

10-6 voiton jälkeen ja neljän pisteen päivän jälkeen oli lupa hymyillä loppuillan ajan, mutta maanantain omatoimisten lenkkeilyjen ja kuntopiirien jälkeen joukkue palaa taas tiistaina sorvin ääreen, jolloin taistellaan taas Lyseon herruudesta. Ensi viikonloppuna joukkue palauttelee raskasta alkukautta pelaamalla yhdessä lautapelejä.

GER 1090
Mattsson Allstars (sininen) vs. Team Vara-Maukka (valkoinen).

Palataanpa vielä kuitenkin merkkipaaluihin ja River Ratsin hallisarjan Alltime-pistepörssin pariin. Sami Wasama sai siis Poliiseja vastaan täyteen 100 pistettä hallisarjassa, mutta muidenkin merkkipaalut ovat lähenemässä. Avausturnauksessa Joni Sjöström sai täyteen 200 syöttöpistettä. Lähellä merkkipaaluja ovat:

– Jani Kainulaisella on kasassa 99 syöttöpistettä

– Janne Kujanpäällä on kasassa 94 ottelua ja 192 pistettä

– Jerry Tuomisella on kasassa 91 pistettä

– Marko Kujanpäällä on kasassa 84 pistettä

Ennätysten rikkojaksi on vielä tyrkyllä Miro Wasama, jolla oli ennen tätä kautta 69 pistettä. Yli 30-pisteen kausi onnistunee vain jos paino pysyy max 50 kilossa.

Hallisarja jatkuu sunnuntaina 22.11.

Tämäkin oli joskus eräänlainen kohukuva.
Tämäkin oli joskus eräänlainen kohukuva.

Hyvin menneet treenit eivät poikineet voittoja hallisarjassa

Salibandykausi 2015-2016 jatkui siitä mihin edellinen hallisarjasesonki päättyi. Viime kaudella joukkue taisteli viimeiset ottelut sarjanousua vastaan, joten joukkue otti nyt varmanpäälle ja hävisi heti kauden avausottelut hallisarjan 1.divarissa.

Salibandykausi 2015-2016 jatkui siitä mihin edellinen hallisarjasesonki päättyi. Viime kaudella joukkue taisteli viimeiset ottelut sarjanousua vastaan, joten joukkue otti nyt varmanpäälle ja hävisi heti kauden avausottelut hallisarjan 1.divarissa.

Tappiot avausturnauksessa tulivat täytenä yllätyksenä hyvin menneiden syksyn treenien jälkeen. Keväälläkin joukkue yritti tarjoilla vastustajille pisteitä, mutta harvoin kelpasi. Syyskauden treenit runsaalla osanotolla ovat jättäneet viikko toisensa perään huolestuttavankin hyvän merkin joukkueen kehittymisestä. Hyvätempoiset treenit suoraviivaisilla ratkaisuilla ovat olleet selvää eteenpäinmenoa aiempiin vuosiin verrattuna.

Myös Joni ja Jerry treenasivat hyvin koko kesän.
Myös Joni ja Jerry treenasivat hyvin koko kesän.

Kauden avausottelussa vastaan asettui varsin urheilullisia pelimiehiä täynnä vilisevä SC Masi. Tuo joukkue, joka harvemmin joutuu rikkomaan ja hallitsee pitkät syöttöketjut, kuitenkaan koskaan roiskimatta kaaripalloja. Sarjan kenties nopein joukkue nappasi ottelusta todella mieleenpainuvan taistelun jälkeen 2-1 voiton. River Ratsin kauden avausmaalista vastasi Janne Kujanpää, joka toimii pelaamisen ohessa myös joukkueen seitsemäntenä varamaalivahtina.

Otteluiden välissä oli leppoisat viisi tuntia ja jokainen varmasti kulutti sen terveellisesti syöden ja venytellen. TBB asteli vastaan ja sehän olikin tuttu joukkue kevään viimeisistä otteluista. Tällä kertaa vastustaja oli raahannut paikalle noin neljä kentällistä pelaajia, muistellen varmasti viime kevään kohtaamisesta River Ratsin vaarallisuuden ja taisteluasenteen, jossa joukkue ei antanut mitään ilmaiseksi.

TBB voitti ottelun 4-2 lukemin ja River Ratsin maaleista vastasivat Jerry Tuominen ja Simo Pilpola. Heti kauden avausturnauksessa maalannut Simo välttää näin ollen maalilaskurin seuran nettisivuilla ainakin toistaiseksi. Katsotaan kenelle napsahtaa…

River Ratsissa oli tänään myös mukana debytantti, kun Lars-Erik Boenisch debytoi River Ratsin puolustuksessa ja varsin hyvin esiintyikin. Tästä rightin puolustajasta on vielä paljon iloa tulevaisuudessa.

Tämän kauden raporttien yhteydessä pyrimme tekemään myös uutta juttusarjaa seuran entisistä pelaajista. Kerromme yleensä aina lyhyet ja ytimekkäät kuulumiset. Ensimmäisenä vuorossa on Miika Koivula, joka viimeisimmän tiedon mukaan on alkanut majoittaa turvapaikanhakijoita kotiinsa. Varsin hieno ele häneltä kieltämättä.

Hallisarjan kauden toinen turnaus on vuorossa 1.11.

Onko Miro nyt kirjaimellisesti tossun alla?
Onko Miro nyt kirjaimellisesti tossun alla?